Keväällä 2010 Aino Suni kehitteli lopputyönsä käsikirjoitusta Tampereen ammattikorkeakoulun viestinnän puolella. Työnimeä Sulo kantava elokuva sai kuvaajaksi Kerttu Hakkaraisen ja kyseistä elokuvaa lähdettiin kehittämään Ilona Tolmusen ottaessa tuotannollisen vastuun.
Elokuvasta muodostui osa heidän kolmen opinnäytetyötään ja nyt vuotta myöhemmin kyseisen elokuva on valmistumassa. Kesän ja syksyn aikana käsikirjoitusta hiottiin lopulliseen muotoonsa. Esituotantovaihe sisälsi paljon työtä. Koska koulu tukee lopputyöelokuvia vain osittain, on tuotannon kerättävä loput rahat itse. Lukuisten yhteydenottojen ja yhteistyöneuvottelujen jälkeen rahoitus saatiin kuntoon ja pystyttiin kuvaamaan tavoitteita vastaava elokuva, kuvausformaattina toimi 16mm filmi.
Pääosia esittävät Kai Lehtinen ja Jaana Joensuu. Elokuvassa erakkomainen Sulo lähtee tapaamaan vanhaa heilaansa. Paikalla onkin heilan tytär, Venla, joka myöhemmin paljastuu Sulon tyttäreksi. Sulon täytyy lähteä kuskaamaan Venlaa hänen muuttokuormansa kanssa. Muuttomatkan aikana Sulolla on mahdollisuus kertoa isyydestä myös Venlalle, mutta se ei olekaan niin yksinkertainen asia.
Talven kovimmat pakkaset osuivat juuri kuvausten kohdalle. Suurin osa kuvauspäivistä oltiin ulkona, joten villasukat ja pilkkihaalarit olivat kovassa käytössä. Onneksi jokaisen kuvauspaikan lähelle järjestettiin joku lämmin taukotila, jossa myös ruokatauot pidettiin. Jonkin verran autojen ja kamerakaluston kanssa jouduttiin taistelemaan pakkasta vastaan, mutta suurimmilta kommelluksilta onneksi vältyttiin. Sisukas työryhmä, Lada ja filmikamera jaksoivat olosuhteisiin nähden hienosti! Työryhmä toimi ihailtavan ahkerasti, yhteen hitsautuneesti, hauskanpitoa unohtamatta. Pakkaskelillä oli myös etunsa – kuvista tuli kauniita, hanget kimalsivat auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta.
Elokuvan virallinen levitysnimi on Sudenveistäjä. Elokuvan ensi-ilta pidetään 11.5. Toivotaan, että eksoottiset lumikuvat purevat erityisesti kansainvälisillä festivaaleilla!
Filming in a freezing weather
In spring 2010 Aino Suni (director, script) started to create a script to her diploma work from TAMK – School of Art, Music and Media. Kerttu Hakkarainen decided to join as a cinematographer as she has co-operated with Aino many times before. “Sudenveistäjä” short film got also a producer, Ilona Tolmunen. Now, a year later, the film has been filmed and the premiere will be on11th May.
The main characters are Kai Lehtinen and Jaana Joensuu. A film tells about Sulo, a lonely artist who lives in countryside. One day he is going to meet his ex-girlfriend and there is a young girl with a trailer full of cardboard boxes. That´s how started a long moving trip to girl’s new apartment. Sulo finds out that the girl is his daughter. He tries to tell that to girl also but is complicated.
Our filming was set up in February, ten days in all. We found great shooting locations from Nurmijärvi, Lempäälä, Kangasala and Tampere. During the shootings the weather was freezing and most of the shootings days were outside! Even though the crew was extremely hardworking. The weather has also positive side – shots looks amazing!
